Sanotaan, että suomalainen - varsinkaan kaupunkilainen - ei tunne naapuriaan, hädin tuskin tervehtii. Meillä on toisin (jollei lähinaapuriamme lasketa. Hän ei ole seitsemään vuoteen sanonut moi.) Reilu viikko sitten taisi olla yhdessäsyömisilta. Somessa levisi kuvia kaupungille ruokapöydät ja kauniit kattaukset kantaneista ja yhdessä syövistä ihmisistä. Meillä on samanlainen perinne naapureiden kanssa ollut jo vuosia. Sen viikon perjantaina, jolloin koulut Helsingissä alkavat, vuorollaan kadunpätkällämme jokainen perhe tai taloyhtiö kutsuu naapuruston syömään (ja juomaankin) porukalla. Niinpä kokoonnuimme taas viime perjantaina.
Järjestäjälle ei koidu suurta vaivaa, kunhan hommaa tuolia ja pöytää pihalleen, kertakäyttöastiaa syömiseen. Vieraat tuovat mukanaan kaiken muun. Alkuvuosina kaikki toivat jotain pientä, nykyään ruoat ovat ihan ruhtinaalliset. Kutsussa kerrotaan, onko parillisten vai parittomien talojen vuoro tuoda suolaista vai makeaa. Juomiakin tuodaan jaettavaksi. Vain harvalla on omaa piilopulloa.
Kujajuhlat ovat naapuruston vuoden tapaus. Lapset odottavat iltaa, jolloin voi aikuisten kanssa valvoa, olla myöhään ulkona kaikkien kulman kavereiden kanssa. Jo kotoa pois muuttaneet nuoret tulevat kotiin kujajuhlapäivänä voidakseen osallistua. Me jouduimme aikaisen aamuherätyksen vuoksi luovuttamaan ajoissa. Kuuden tienoilla kotoa lähtiessämme katsoimme, näkyykö naapurustossa valoja. Se olisi ollut merkki edelleen jatkuvista kemuista. Saunomisennätys taitaa tähän asti olla aamuseitsemään. Ovatko vuodet verottaneet juhlakuntoa? Koko kulmakunta oli pimeänä.
Idea on vapaasti kopioitavissa! Vaikkei naapurien kanssa varsinaisesti ystävystyisi, luo tällainen perinne yhteishenkeä ja sen myötä turvallisuutta. Kun naapurit ovat tuttuja, myös heidän talojensa päälle tulee katsottua. Jos kulmilla liikkuu vieraita autoja, tulee eri tavoin seurattua, mitä tapahtuu. Sitä paitsi meillä on aina ollut tosi hauskaa!
Posted with Blogsy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti