perjantai 30. elokuuta 2013

Karhupuistossa kahvilla

Karhupuiston kulmakahvio on Kallion parasta antia kesäkeleillä.








Söpön lippakioskin valikoimakin on söpö. Tarjolla on muun muassa vähän suupalaa isompia minimunkkeja ja pikkuisia suklaapatukoita ja keksejä kahvin kyytipojaksi.





















Kahveissa on sopivasti valinnan varaa. Erikoiskahvin valmistaminen on melkeinpä poikkeuksetta tässä kahvilassa kovin verkkaista, mutta kiireinen valitkoon taviskahvin.









 Karhupuiston kulmalla pidetään huolta asiakkaista muutenkin kuin ravitsemusmielessä.







Pöydät ovat kauniina päivänä aina varattuja, mutta kahvin voi siemailla aidalla tai kivitolpilla istuen. 









Kun ilmat viilenevät, kahvittelija voi kääriytyä huopaan. Ja kun syksy ja talvi saapuvat Karhupuistoon, kulmakuppila uinahtaa talviunille.



keskiviikko 28. elokuuta 2013

Aurinkopellolla Haltialassa


Koskaan en ole itselleni auringonkukkia Helsingin pelloilta saanut poimittua, koska en muista ottaa kunnon välineitä varsien katkaisuun tai sitten olen liikkeellä skootterilla ilman sopivaa kassia, jossa kukat kotiin kuljettaisin. Auringonkukat ovat kuitenkin minusta niin valloittavan hyväntuulisia kasveja, että mielelläni käyn niitä katselemassa. Hyvin kukkii vielä, nuppujakin on paljon eli kukkakausi jatkuu edelleen.

Viimeksi käydessäni jouduin kyllä ihmettelemään kanssakaupunkilaisten ahneutta, kun ilmaiseksi saa. Missä meneekään omaksi iloksi kerättävän kimpun raja? Kun pellolle tulee perhe ja lähtee kymmenien kukkien kanssa, tulee mieleen, että jaettu ilo ei sittenkään ole kaikille se paras ilo.






tiistai 27. elokuuta 2013

Kuuskulma - luettavaa kauppareissulla





Olen alkanut ostaa ruokakauppareissuilla kirjoja. Sadan metrin kauppamatkalleni osuu mukavasti Porvoonkadun Kuuskulma, käytettyjen kirjojen kauppa. Myydään siellä toki muutakin käytettyä -  levyjä, vaatteita, kenkiä - mutta minut sinne saa aina mainio kirjavalikoima.





Joka kerta ohi kulkiessani vilkaisen ainakin ulkona esillä olevat kirjat. 






Kuuskulmassa on hyviä kirjoja. Hyvin pidettyjä - mutta mikä tärkeintä, hyvää luettavaa. Viimeksi mukaani tarttui Garcia Marquezin Uutinen ihmisryöstöstä, sitä ennen Italo Calvinon Koko kosmokomiikka. 







Mukavaa Kuuskulmassa on rento ja asiakasystävällinen tunnelma. Jos oikein kovasti kaipaa jotain teosta, putiikin isännälle voi antaa omat tiedot, jotta hän voi ilmoittaa, kun tuo kirja saapuu kauppaan.






Kuuskulma on fiilikseltään nuorekkaampi ja freesimpi kuin antikvariaatit keskimäärin. Paikkaa pidetään rakkaudesta asiaan, ja omistaja valikoi huolellisesti myyntiin tulevan tavaran. Myynnissä olevat vaatteet eivät esimerkiksi ole mitä tahansa bulkkiroinaa, vaan tarkoin valittuja, lännessä valmistettuja tuotteita, esimerkiksi vanhoja jenkkipaitoja. Jos olisin mies, kävisin Kuuskulmassa vaateostoksilla. (Tällä hetkellä valikoimassa on vain miesten pukineita.)













Toistaiseksi Kuuskulmassa on käytössä ainoastaan alempi kerros. Tarkoituksena on kuitenkin avata yläkertaan oleskelutila, josta saa ainakin kahvia ja limua ja jossa voi vaikkapa pelata lautapelejä.




            














maanantai 26. elokuuta 2013

Tullaamo - näyttely vielä ensi viikon!


Sunnuntai-illan ohjelmaksi päätin ottaa jotain Juhlaviikkojen tarjonnasta. Ilmaishuvina tarjottiin kolmenkymmenen nuoren taiteilijan näyttelyä Tullaamossa (Kyläsaarenkatu 14, Kalasatama). Olin vailla odotuksia mutta pois lähtiessäni niin vaikuttunut, etten mennyt edes toiseen suunnittelemaani kohteeseen. En halunnut latistaa tunnelmaani.














Näillä kuvilla en arvota lainkaan teoksia, vaan kuvia on lähinnä niistä, joista onnistuin saamaan edes jonkinlaisen kuvan haastavissa valaistusolosuhteissa. Sitä paitsi vaikuttavimmasta teoksesta minulla ei ole kuvaa lainkaan. Se oli Justus Kantakosken performanssi Straight way to freedom, jossa nuori taiteilija käsitteli sukupuolta, vapautta olla, mitä on, omaa toiseuttaan heteronormatiivisessa yhteisössä.
Kun olin jo lähdössä Tullaamosta, minulle kerrottiin, että kymmenen minuutin kuluttua olisi alkamassa performanssi. Myönnän, en kehdannut kieltäytyä vaan kiltisti valuin saliin, jossa esitys olisi. Ajatus performanssista ei puhutellut. Vastedes menen aina, jos sellaista minulle tarjotaan. Vaikka en todellakaan ymmärtänyt kaikkea, en osannut edes tulkita, esitys kosketti niin, että vatsaani alkoi koskea. Lähtiessäni näin Justus Kantokosken aulassa ja halusin kiittää. Kiitinkin ja kerroin, kuinka hänen teoksensa todella oli vaikuttava.
Sinäkin ehdit vielä! Performanssiesituksiä on vielä alkavalla viikolla keskiviikkona (28.8), torstaina (29.8), perjantaina (30.8) ja sunnuntaina (1.9.) kello 17 ja 19 ja sunnuntaina lisäksi kello 15.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Ympäristötaidetta Kivinokassa


Kivinokan ympäristötaideteoksia on kiva löytää vahingossa. Maijan kahvilassa voi kurkata karttaakin, jos haluaa bongata kaikki. Vähän sekavasti, rempallaan, sitä sun tätä, laidasta toiseen. Teoksista voi sanoa samaa kuin Kivinokan kesämajoistakin. Hienoja ja vähemmän hienoja, suloisesti siellä täällä. Paikka on ihana, ilman taidettakin.


















Jazzia laiturilla

Kino Kivinokka, leffoja rannalla

Munkkeja kannattaa kokeilla.