maanantai 12. elokuuta 2013

Hietaniemen Taiteilijakukkulalla

 

Kirkko Helsingissä -sivuston mukaan "hautausmaat ovat eläviä varten ylläpidettyjä puistoja. Seurakunnat hoitavat ne hyvin ja niistä suunnitellaan kauniita alueita. Ajatuksena on, että hautausmaalla ihmiset voisivat nauttia ympäristön kauneudesta ja hiljentyä arjen kiireen keskellä." Tämäkään ei vielä saanut minua vakuuttuneeksi siitä, etten ole tirkistelijä ja tunkeilija, kun kiertelen Taiteilijakukkulan haudoilla kameroineni, eihän sinne ole haudattu yhtään minun omaistani. Mutta kun luin sinne tehdyn myös opastettuja retkiä, alkoi oloni olla kevyempi.

Hietaniemen hautausmaan Taiteilijakukkula tuli kunnolla tietoisuuteeni kunnolla vasta, kun mediassa kerrottiin Speden viimeisestä leposijasta. Siitä asti, kun pari vuotta sitten kirjoiteltiin Taiteilijakukkulan tulleen täyteen, minulla on ollut aikomus sinne mennä.

 

 

Luin portilla karttaa huonosti ja suuntasin ensimmäiselle näkemälleni kukkulalle ja siellä hyvin pian huomasin säveltäjä Oskar Merikannon haudan. Kun ei muiden tunnettujen taiteilijoiden nimiä osunut silmään, oli palattava ja aloitettava suunnistus uudelleen. Taiteilijakukkula on vanhan puolen alue 21a, mutta löytyy parhaiten, kun tulee Hietaniemeen Mechelininkadun portista Leppäsuonkadun ja Rautatiekadun välistä, kävelee parkkipaikan poikki keskellä kulkevalle hiekkatielle ja jatkaa, kunnes vasemmalla puolella näkyy Alvar Aallon suurehko hautamuistomerkki. Tällä kohdalla on opaste "23 uusi alue". Aallon haudan oikealta puolelta lähtevät portaat rajaavat Taiteilijakukkulan yhdeltä suunnalta. Kukkula jää kokonaisuudessaan portaiden vasemmalle puolelle (alapäästä katsottuna) ja on valtavalla hautausmaalla helposti ohitettavissa, onhan se viisinekymmenine hautapaikkoineen kovin pieni. Siellä ei myös ole samanlaista löytämistä helpottavaa kansanvaellusta kuin Pariisin Père-Lachaisen hautausmaalla Jim Morrisonin haudalle, jonka äärellä nuoret ympäri maailman soittavat, laulavat, juopottelevat (ja sotkevat). (Kokemukseni on kyllä 20 vuoden takaa. Tietävätkö nykynuoret, kuka Morrison on?) Kesäisenä myöhäisiltapäivänä koko hautausmaalla oli vain jokunen satunnainen kulkija lisäkseni.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti